Edilex AI:n beta-testaus alkaa – nämä organisaatiot pääsevät ensimmäisinä kokeilemaan uutta tekoälytyökalua

Edilex julkaisee Edilex AI -nimisen tekoälytyökalun 2025 vuoden keväällä. Ennen julkaisua työkalua kehitetään beta-testaajien kanssa, jotka pääsevät ensimmäisinä kokeilemaan työkalua omissa työtehtävissään. Testaajat antavat kehitystiimille palautetta, jonka avulla työkalua hiotaan vastaamaan entistä paremmin käyttäjien tarpeisiin. Edilex Lakitiedon kehityspäällikkö Roosa Joensuu avaa, mitä Edilex AI:n beta-testausprosessi pitää sisällään.

Keitä Edilex AI:n beta-testauksessa on mukana?

– Olemme saaneet testaukseen hyvän kattauksen asiakasorganisaatioitamme sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta. Meillä on muutamien mahdollisten kumppanien kanssa vielä yksityiskohtien hionta kesken, mutta olemme jo julkaisseet suurimman osan kumppaneistamme. Beta-testaajinamme aloittavat muun muassa asianajotoimistot Krogerus, Hannes Snellman, Borenius sekä Castrén & Snellman, Suomen Asianajajaliitto, Oikeusministeriö, Liikenne- ja viestintäministeriö ja Verohallinto. Kumppaninamme toimii myös Vincit, jonka kanssa olemme rakentaneet työkalua jo parisen vuotta, Roosa Joensuu kertoo.

Miksi nykyiset kumppanit ovat halunneet lähteä mukaan beta-testaukseen? Mitä testihenkilöt odottavat tekoälytyökalulta?

Roosa Joensuu, kehityspäällikkö

– Juristit ovat olleet yleisestikin todella kiinnostuneita uudesta Edilex AI:sta, sillä tekoäly luo isoja tehokkuuden kasvun edellytyksiä. Meidän tapauksessamme työkalu tulee nopeuttamaan juridisen tiedon hakuun käytettävää työtä. Vaikka Edilex onkin ollut jo pitkään erittäin toimiva lakitietopalvelu, haluamme löytää uusia tapoja hakea tietoa tehokkaasti. Beta-testaajat odottavat saavansa tekoälytyökalulta luotettavaa juridista tietoa, ja tähän haluamme tuoda varmuutta esimerkiksi saumattomalla pääsyllä alkuperäisiin juridisiin lähteisiin.

– Monia kiinnostaa nähdä, mitä olemme työstäneet jo useamman vuoden ajan. Kumppaneitamme innostaa se, että he pääsevät mukaan tuotekehityksen matkalle, ja he saavat vaikuttaa siihen, miltä lopullinen palvelu näyttää. Testaajat ovat kertoneet haluavansa olla mukana muokkaamassa testausohjelmasta ja itse työkalusta oman organisaation työtarpeisiin soveltuvaa. Kumppanimme haluavat myös saada lisää ymmärrystä siitä, mitä tekoäly voi parhaimmillaan tuoda tiedonhakuun, Joensuu toteaa.

Beta-testaus alkaa helmikuun alussa. Mitä testaajille on luvassa?

– Ensiksi pidämme testihenkilöiden kanssa alkutapaamiset, joissa kerromme tarkemmin, miten työkalu tällä hetkellä toimii: Millaisia prompteja tai kysymyksiä työkalulle voi esittää? Mitä kevään aikana on vielä tulossa beta-versioon? Tulemme tarjoamaan esimerkinomaisia use caseja eli käyttötapauksia siitä, millaisen tiedon hakuun työkalua voi käyttää. Toivomme, että testihenkilöt keksivät myös itse työhönsä sopivia käyttötapauksia. Emme halua rajoittaa sitä, mitä kumppanimme saavat palvelussa testata, vaan toivomme testaajilta uteliasta mieltä.

– Lähiviikkoina alkukartoitusten jälkeen saammekin jo beta-tuotteen testausvalmiiksi. Sen jälkeen testihenkilöt saavat käyttää kuukauden ajan työkalua arjessaan, ja he voivat olla matalalla kynnyksellä yhteydessä kehitystiimiimme. Ensimmäisen testikierroksen päätyttyä keräämme testihavainnot yhteen, ja palautteiden perusteella järjestämme vielä toisen testikierroksen, Joensuu kertoo.

Millaista palautetta toivotte saavanne testauksen myötä?

– Toisaalta toivomme vahvistusta siitä, että jo tehdyt ratkaisut palvelevat käyttäjiämme. Tietenkin on myös tärkeää saada tietoon, jos jokin yksittäinen ominaisuus ei jostain syystä ole toimiva. Otamme mielellämme vastaan ehdotuksia uusiksi ominaisuuksiksi jatkokehitystä varten. Vaikka olemmekin kehitystiimissä hyvin kartalla asiakkaidemme odotuksista, haluamme varmistua, että sovellukseen tehdyt ratkaisut vastaavat todellisia tarpeita, Joensuu toteaa.

Kuva: Viola Värränkivi